Parit tapahtumakuvat

Muutama satunnainen kuva tapahtumista, joihin olemme osallistuneet tänä syksynä. (Sain viimein aikaan kopioida nämä talteen SD-kortilta :)

FiNNCON 2013 Helsingissä Kaapelitehtaalla

WärkFest 2013 Helsingissä Vallilan Ääniwallilla

AltParty 2013 Helsingissä Suvilahden Kattilahallissa

 

HSF 2013

Turusta kävi nyt toista kertaa järjestetyssä Suomen Hakkereiden yhteiskokoontumisessa, Hackerspace Summit Finlandissa, oma delegaationsa. Tällä kertaa kävijöitä oli 23. Tapahtuma järjestettiin jälleen Tampereella ja kesti Perjantaista Sunnuntaihin. Tällä kertaa ohjelma oli hieman vähemmän virallista, mutta yhteisprojekteja saatiin kuitenkin jatkettua eteenpäin ja kaupungit esittelivät viime vuoden tapaamisen jälkeen tapahtunutta toimintaansa sekä osittain myös suunnitelmia tulevasta. Perjantaina tehtiin myös käynti 5w hackerspacen tiloihin.

Lauantaina järjestettiin hohtopaintball-peli ja käynti legendaarisessa Rajaportin saunassa. Ehdittiinpä sitä myös vaihdella komponentteja, pitää tietovisaa ja kuunnella esitys xbee-verkoista ja laitteista ja vielä pelata Artemis-avaruusalussimulaattoria.

Sunnuntaina vielä nähtiin USB-snifferistä ja tietoturvasta kertova video 29. Chaos Communication Congressista, puhujana Travis Goodspeed. Tämän jälkeen lähdettiinkin kotimatkalle.

Hacklab Turku Ry kiittää järjestäjiä ja myös muita osallistujia. Nähdään seuraavassa tapahtumassa tai ehkä jo jos ja kun suunniteltu ekskursio Helsinkiin toteutuu!

Avoimien Ovien Päivä

Hacklab Turku järjestää avoimien ovien päivän lauantaina 8. syyskuuta 2012 klo 14 – 20.

Tervetuloa tutustumaan toimintaan!

Ohjelmassa toiminnan ja projektien esittelyä.

Hacklab Turku sijaitsee Alfa Centerissä, Raunistulassa (virusmäentie 65).

ongelmatilanteissa voi soittaa 050 520 5779 – Juuso Metsävuori

sijainti kartalla: http://g.co/maps/5uw5a

kuvagalleriastamme saa esimakua toiminnasta: http://www.flickr.com/groups/hlt

maker faire Suomeen?

Helsinki Hacklab on heittänyt ajatuksen maker fairen tuomisesta suomeen ilmoille. Mikäli olet kiinnostusta aiheesta, kannattaa täytellä siihen liittyvä lomake.

Maker faire on siis tapahtuma, johonka kaikkien alojen harrastajia kerääntyy esittelemään osaamistaan. Tapahtuma on alunperin Make magazinen perustama tilaisuus, mutta suuren suosion seurauksena he antoivat luvat myös muille järjestää vastaavia tapahtumia. Make magazine on myös ollut erittäin aktiivisesti mukana hackerspace toiminnassa ja suuri osa kiitoksesta tämänhetkiseen tilanteeseen lojuu heissä.

Vielä sen verran, että Hacklab Turku aikoo todellakin osallistua tähän tapahtumaan, mikäli se saadaam toteutumaan.